4. – 5.1. Ernakulam (Kochi)

Maihin palattuamme, olimme taas tyhjän päällä, olimme päästäneet jo oman kuskimme ja automme lähtemään takaisin Bangaloreen (viikon vuokra-aikahan oli jo tullut täyteen), joten tarvitsemme taksin. No tämähän ei ole täällä onneksi mikään ongelma, taksilla matkustaminen on varsin kohtuuhintaista ja niitä on kaikkialla tarjolla. Lisäksi taksi on kiinteällä hinnalla käytettävissä niin kauan kun sitä tarvitsee esim. kierrellessämme katselemassa eri hotellivaihtoehtoja. Aikeenamme oli etsiä pariksi päiväksi uima-altaallinen hotelli, jossa voisimme vain löhöillä.

Hotelli löytyi varsin helposti, se on ”ei-missään” keskellä toivomustemme mukaisesti ja saamme rauhassa vain ladata akkujamme reilun viikon kiertelyn jälkeen. Uimme ja nautimme auringosta uima-altaalla. Edessä olisi vielä pari päivää shoppailua Mumbaissa ennen kotiinpaluuta.

Saa nähdä miten painavat rinkat ja reput meillä on kotiin tullessa, lähtiessä meidän ruumaan menevät tavarat painoivat vain 33 kg ja siitäkin määrästä on aika paljon heitetty menemään (otimme paljon vanhoja vaatteita mukaan, joita on matka varrella heitetty menemään sitä mukaan kun ovat likaantuneet). Olemme ostaneet täältä kaksi uutta reppua, mutta ovat vielä aika tyhjiä toistaiseksi, taidamme olla vähän huonoja shoppailemaan. No Mumbaissa korjaamme asian ja hankimme sieltä farkkuja, paitoja, kenkiä, vöitä jne seuraavaksi vuodeksi. Sieltä saa ihan länsimaista tavaraa, muutenhan näiden intialaisten pukeutumistyyli poikkeaa kovasti omastamme, ja täällä naisten päällä olevat kauniit sarit voisivat näyttää aika hassuilta Suomen oloissa. Mumbaissa onneksi käy luottokorttikin maksuvälineenä, jos kovin kovasti innostumme ostelemaan.

Kuulimme muuten juuri pari päivää sitten, että toinen luottokorteistamme, Mastercardimme, on kloonattu. Ihmettelimme kovasti, kun olemme yrittäneet maksaa sillä pari kertaa, eikä ole millään onnistunut (olemme maksaneet täällä hotellilaskuja luottokortilla, jos ovat luottokortteja hyväksyneet, pienemmät paikathan haluavat aina maksun käteisellä, mutta monissa aika kummallisissa paikoissa luottokorttimaksu on onnistunut kuten esim. Andamaaneilla meidän bambuhotellissa). Soitimme Nordealle tarkistaaksemme asian, ja he kertoivat sulkeneen korttimme jo marraskuussa, kun olivat arvelleet jonkun käyttäneet sitä väärin USAssa. Arvelemme, että kortti on kopioitu lokakuun lopussa, kun olemme tehneet kortilla netissä Intian sisäisiä lentolippuostoja, joten Mervi ja Hannu, älkää ostako lippuja MyTrip.com sivuilta, jos olette vielä menossa Intiaan tammikuussa! Luottokortillamme tehdyt ostokset (n. 380 €) menevät kuitenkin kuulemma luottotappioihin, eivätkä tule meidän maksettaviksi. Onneksi meillä tässä tilanteessa on toinen kortti käytettävänämme.

3.1. Appelley

Laahaavat nämä meidän kirjoitukset melko lailla jäljessä, mutta se johtuu siitä ettemme saa kaikkialta nettiyhteyttä, joten emme pääse päivittämään sivustoa. Kirjoittelemme näitä tarinoita kuitenkin jo valmiiksi kannettavallemme ja päivitämme niitä sitten aina kun se on mahdollista. Olemme ottaneet nettiyhteyden kännykän kautta (Sonera onneksi kustantaa tämän meille), ja päivitämme blogia suoraan omalta koneeltamme. Kyllähän täällä nettikahviloitakin on, mutta olemme olleet laiskoja lähtemään niihin.

Lauantaiaamuna suhautimme autokuskimme kanssa Intian Venetsiana pidettyyn Alleppeyhin. Täältä vuokrasimme itsellemme kolmipäisellä henkilökunnalla varustetun kahden makuuhuoneen ”Houseboatin” , bambulaivan, jolla lähdimme vuorokauden mittaiselle risteilylle backwaters alueen kanaaleihin. Alueella on 750 erilaista, erikokoista bambulaivaa, jotka risteilevät isommissa ja pienemmissä kanaaleissa ja niitä näkyykin kaikkialla. Suurimpaan osaan kanaalien varrella olevista paikoista ei pääse maareittiä pitkin ollenkaan. Oli hauskaa seurailla kanaalien varrella olevaa elämää; ihmiset pesivät siellä astioitaan, hampaitaan, kylpivät vedessä (vaatteet päällä muuten) ja hakkasivat pyykkejään rantakiviä vasten.

Meillä oli laivalla kapteeni, konemestari ja kokki vain meitä varten. Olihan tämä aika ylellistä. Kokki loihti meille upeat ateriat, saimme lounasta, iltapäiväkahvit, illallisen ja aamupalan ja kaikki aina niin kauniisti katettuna. Muutenkin laiva oli tilava, puhdas ja hyvin varusteltu. Me maksoimme laivasta 11 000 rupiaa eli noin 170 € vrk, joka ei mielestämme ole kovin paha hinta näin kuumimpaan sesonkiaikaan. Nautimme kyllä koko rahan edestä.

Laiva pysähtyi pimeän tullen kanaalin varteen, jossa yövyimme yhdessä muutaman muun houseboatin kanssa. Siellä oli ihanan rauhallista tavalliseen intialaiseen hälinään jo tottuneena. Nukuimme hyvin ja pitkään, ja kotiuduimme aamupäivän aikana takaisin Alleppeyn satamaan.

1. – 2.1. Thekkady

Aamulla kaikki näyttää jo paremmalta, kukaan ei enää oksenna ja kaikki syövät jo jotain aamupalaksi. Lähdemme matkaan kohti etelää ja Thekkadyn kylään, jonka vetonaulana on Peryardin kansallispuisto isoine eläinpopulaatioineen.

Saavumme sinne neljän tunnin ajomatkan jälkeen, joka matkana on vain reilut 100 kilometriä, joten voitte päätellä etteivät tiet ole kovin hyväkuntoisia ja kuitenkin niillä ajetaan välillä kuin viimeistä päivää. Näimme matkan aikana mm. katolleen kaatuneen, täyteen lastatun kuorma-auton, joka oli aivan vuorenrinteen reunalla, hyvä ettei ollut tippunut siitä yli alla olevalle serpentiinitielle. Ihmiset käytävät täällä kuitenkin kiitettävästi tööttiä (itse asiassa koko ajan) ja pahimmilta vahingoilta yleensä ihme ja kumma vältytään. Välillä samalla tieosuudella ajaa useampikin auto rinnakkain, joko samaan suuntaan tai vastaan, kaistaviivathan ovat vain eräänlainen suositus. Hauskoja ovat myös autojen peruutusäänet, eihän niiden oikeasti tarvitse olla vain tylsiä tyyt – tyy – ty –y, vaan ne voisivat oikeasti olla meilläkin jotain hauskoja melodioita!

Majoitumme ensimmäisen kerran kotimajoitukseen, ja se osoittautuu yllätykseksemme oikein tasokkaaksi ja siistiksi paikaksi. Tätä paikkaa voi suositella muillekin, El-Paradiso Homestay, jos matkailette sattumoisin tännepäin. Tämä paikka oli järjestänyt muuten kuljettajillekin oman majoituksen ja pesutilan.

Suuntaamme välittömästi eläinpuistoon, jonne täytyy jonottaa vielä erikseen liput järvelle tehtävälle risteilylle. Kuljettajamme jonottaa puolestamme ja me pääsemme syöttämään nälkäiset lapset tällä välin.

Risteily tehdään hienoissa maisemissa. Opaskirjan mukaan päivän ensimmäisellä ja viimeisellä risteilyllä on suurin mahdollisuus nähdä eläimiä (pääsemme mukaan päivän viimeiselle risteilylle). Keskipäivällä eläinten on liian kuuma liikkua. Vene lipuu hiljalleen järvellä, ja äkkiä kansi täyttyy ihastuneista huudoista ja kamerat alkavat räpsyä; kuuden hengen norsulauma on saapunut rannalle juomaan. Seuraamme heitä pitkän aikaan. Norsujen lisäksi näemme vielä vesisaukkoperheen kisailemassa vedessä, runsaasti villisikoja, kauriita ja apinoita sekä erilaisia, aika kummallisenkin näköisiä lintuja. Meitä onnisti, näimme enemmän kuin tällaisella risteilyllä kuulemma keskiverrosti näkee.

Toisen hauskan retken seuraavana päivänä teimme viidakossa olevaan Elephant Junctioniin. Täällä pääsimme tunnin mittaiselle norsuratsastukselle viidakkoon, jossa opas samalla esitteli meille siellä kasvavia kasveja, kuten pippureita, kahvia, Jackfruiteja (isoja, piikkisen näköisiä, mutta maukkaita hedelmiä), chilejä, kardemummaa jne. Norsumme, Maria 22v, tutki myös innolla kärsällään koko ajan viidakkoa ja riipaisi sieltä milloin mitäkin meille näytille. Viidakkoratsastuksen lisäksi pakettiin kuului norsujen syöttämistä, pesemistä, norsusuihkuja sekä norsujen työnäytös tukkien nosteluineen. Ajatella, että noin 350 kiloinen norsu jaksaa nostaa 750 kilon taakkoja. Lopuksi norsu vielä päästi ilmoille kunnon norsuntöräyksen ja meille tuli ihan tarzanimainen olo.

Päivän päätteeksi Jaana pääsi rentoutumaan tällä alueella suositeltavaan Ayurveda -hierontaan. Hierojatyttö kaatoi ainakin kannullisen öljyä iholle ja hieroi sen ihon lisäksi tukkaan. Koko kroppa hierottiin päästä aina varpaanväleihin saakka. Kyllä tuntui olo ja iho pehmoiselta tällaisen käsittelyn jälkeen.

30. - 31.12. Munnar – Intian ”teepääkaupunki”

Ootyn modernista vuoristokylästä siirryimme taas maan pinnalle. Laskeutuminen yli kahdesta kilometristä (korkeimmillaan olimme 2,6 km:ssa) kesti muutaman tunnin pikkuruisia serpentiiniteitä pitkin ja lapset bongasivat tältä väliltä 167 apinaa!

Aikamme ajeltuamme, ja täällähän tasaisellakin ajaminen kestää, varsinkin jos kohdalle osuu joku kaupungin tapainen, täällä kun ei ole kuultukaan ohitusteistä. Muutaman purutupakan (kuljettajamme jauhaa näitä pienissä erillispakatuissa paketeissa olevaa suuhun laitettavaa tupakkaa ja sen perään otettavaa ”makeutusainetta”, jolla tupakka maustetaan siis jonkin makuiseksi) ja useamman tunnin jälkeen saavuimme kuitenkin lopulta Munnariin. Olemme taas 1,5 kilometrin korkeudessa ja sen huomaa näin kymmenen aikaa illalla, lämpötila on alle kymmenen astetta ja menee kuulemma yön aikana mahdollisesti nollaan. Kamalaa. Majoitumme juuri avattuun hotelliin, joka on kyllä oikein hieno, mutta kolkko ja lämmittämätön. Saamme paksut peitteet huoneeseen ja tarkenemme juuri ja juuri.

Ajelemme seuraavan päivän pitkin lähiseudun huikean hienoja teeplantaaseja ja käymme teemuseossa tutustumassa teentekoprosessiin. Plantaaseja on kaikkialla vuoren rinteillä ja ne ovat kauniita teletappikukkuloiden tapaisia, pehmeän ja tasaisen näköisiä. Tekisi mieli hypätä sekaan ja kieriä alas. Naiset hoitavat teenlehtien poimimisen, he poimivat isoihin kassimaisiin säkkeihin noin 16 – 25 kiloa lehtiä päivittäin, avojaloin, käärmeet uhkanaan ja saavat tästä palkaksi muutaman euron.

Uudeksi vuodeksi täällä on järjestetty juhlakulkue tanssiesityksineen, jonkinlaisia rakettejakin ammutaan ja isoimmat hotellit tarjoavat buffetillallisia tanssiesityksineen. Meille on kuitenkin iskenyt kunnon vatsatauti ensimmäisen kerran tällä reissulla. Dansku oksentaa koko illan, eikä Teronkaan olo ole paljon kummoisempi. Miksu ei myöskään halua syödä mitään (on myös siis enteilevä vatsatauti), joten eipä ole oikein buffettiin lähtijöitä. Jaana hakee alakerran Annapurran vegeravintolasta kasvisriisiä ja –nuudelia sekä sipulirenkaan tapaisia ja nauttii näistä yksinään, Teron vähän yrittäessä maistellessa. Alamme nukkumaan jo ennen yhdeksää ja nukumme kellon ympäri.

Hyvää Uutta Vuotta!

Maanantai 29.12.

Miksu 10 v !!!!

Jaana kierteli paikallisten toreilla jo aamukuudesta saakka ja hankki sieltä ihastuttavan kaulaseppeleen päivän sankarille. Kukista (jasmineista ja ruusuista) sidottu seppele kirkasväripalloineen oli varsin juhlava ja sen tuoksu täytti koko huoneen. Juhlakalu sai myös varsin eksoottisia jauhemaisia piirustusvärejä, joilla voi paperin lisäksi piirrellä iholle ja vaikka värjätä vaatteita. Monikäyttöisiä ja ei varmasti elintarvikeviraston tarkastamia.

Kuskimme väitti nukkuneensa hyvin autossa. Autossa saa laskettua penkit alas, joten siellä on varsin paljon tilaa nukkua, ja voi samalla katsella leffoja J Kyllä tämä varmasti kadulla nukkumisen voittaa, vaikka omatuntomme vähän kolkuttikin kömpiessämme varsin mukavaan hotelliimme nukkumaan. No problem, ooke, ooke toisteli kuskimme.

Tämän päivän ohjelmassa oli n. 160 kilometrin mittainen ajelu Ootyn vuoristokylään. Siirryimme samalla toiseen osavaltioon, Tamil Naduun. Ajelimme halki ison Bandipurin luonnonsuojelualueen, joka on lukuisten tiikereiden, elefanttien, panttereiden jne asuinalue. Emme menneet erilliselle safarille, koska olimme matkalla vielä isommalle luonnonsuojelualueelle, joten näimme läpiajon aikana lähinnä lehmiä ja apinoita. Maisemat olivat kuitenkin hienot ja tie yksikaistainen, joten bussin vastaan tullessa tuli aina syvä koukkaus ojan kautta. Täällä autonväistämissäännöt ovat vähän erilaiset kuin meillä läntisessä maailmassa; täällä pienempi kulkuneuvo on aina väistämisvelvollinen.

Ajoimme halki ihanien, pienten vuoristokylien ja nousimme yhä ylemmäs melkein kahteen kilometriin ja aloimme kaivata rinkan pohjalla olevia collegetakkejamme. Kuskilla oli tässä vaiheessa jo toppatakki ja hanskat päällä.

Nousut olivat jyrkkiä, onneksi meillä oli kunnon nelivetoauto alla ja ammattitaitoinen kuski. Olisi varmasti ollut kivaa ajaa itsekin näillä mutkaisilla teillä (ainakin Teron mielestä), mutta kyllä tämä liikenne täällä sen on verran hurjaa ja läheltä piti –tilanteita niin paljon, että hyvä vaan, että meillä on oma kuski.

Pitkän nousun jälkeen, putkahdamme yht´äkkiä isolle tasaiselle vuoren laelle ja todella modernilta vaikuttavaan Ootyn alppikylään. Täältä saa jopa pizaaa, jota ei oikein tahdo löytyä isommistakaan kaupungeista (eipä sen puoleen että sitä kovasti kaipaisimmekaan, varsinkaan intialaista versiota), ja odotimme että kulman takaa putkahtaisi vielä mäkkärikin. Todella outoa, koska ohittelimme todella alkeellisilta vaikuttavia vuoristokyliä tänne tullessamme, eikä tiekään paikka paikoin ollut kovin häävi. Ikinä ei voi tietää.

Nautimme kuitenkin alppikylän raikkaasta ilmastosta (yöllä täällä oli noin 10 astetta lämmintä) ja katselimme paikallisten harrastamaan kerrospukeutumista. He olivat kietoneet päälleen ihan mitä olivat sattuneet löytämään (huopia, mattoja, mauttomia toppatakkeja) ja kaikilla oli vähintään yksi pipo ja usein huivi sen alla tai päällä. Me kävimme ostamassa paikallisesta tavaratalosta ison, paksun villahuovan kuskillemme autoon. Että hän ilahtuikin siitä.

Sunnuntai 28.12.

Aamulla tilasimme alakerran Hare Krisnan kasvisravintolasta aamiaista huoneeseen. Ikinä ei voi tietää mitä saa, kun tilaa huonepalvelun listalta toastia ja grilled sandwicheja, mutta nyt meidän onnistui saada erinomainen aamupala. Olihan leivät tosin aika tulisesti maustettuja, mutta söimme kaikki. Huvittelimme lukemalla oven alta huoneeseemme työnnetystä ”Bangalore Timesista” morsiamen ja sulhasen hakuilmoituksia. Miten olisi esim. aristokraattista alkuperää oleva insinööripoika, 175 cm, hoikka ja tienaa 30 000 rupiaa /kk (= n. 500 €)? Tai 29 v, hyvännäköinen, kristitty, Englannissa lekurin tutkinnon suorittanut tyttö, etsii samoilla taustoilla olevaa poikaa?

Riittävästi huviteltuamme, kannoimme rinkkamme alakerran matkatoimistoon ja jännittyneinä odotimme löytyisikö sieltä meille kuljettaja autoineen.

Kuljettaja ja auto odottivat kadulla toimiston edessä aivan sovitusti klo 9. Ennen tavaroiden lastaamista meillä oli vielä pientä vääntöä toimiston kanssa autonvuokrasta. Olimme edellisenä päivänä sopineet 7 päivän vuokrahinnaksi kaikkine kuluineen 350 €, ja koska eilen olimme maksaneet vain varausmaksun, niin tänään valuutan kurssi olikin kuulemma huonompi ja summa olisi 370 ! Tyypillistä vedättämistähän moinen on, emme tietenkään suostuneet maksamaan, vaan aikamme väiteltyämme summa oli edellisenä päivänä sovitun suuruinen. Maksoimme kaiken saman tien, jotta kurssi ei taas muuttuisi matkan aikana. Tiedämme kyllä ettei täällä pitäisi maksaa mitään etukäteen, mutta päätimme ottaa tämän riskin.



Pääsimme siis matkaan. Auto on Toyota Qualis –merkkinen maastoauton tapainen. Riittävän tilava meille sekä kaikille repuillemme. Kuljettaja pääsi yllättämään meidät heti aluksi, kun hän vetäisi katossa olevan CDVideo soittimen auki ja pisti hinduleffan pyörimään. Hän suorastaan loisti ylpeydestä moisen ylellisyyden omistaessaan ja kaivoi meille katsottavaksi kasapäin kadulta ostettuja huonolaatuisia piraattihinduleffoja. Ou mai kaad. Meidän DVD:t eivät pyöri tässä soittimessa, vaan tässä on oma omituinen VideoCD formaatti. Yritimme ostaa kaduilta CDVideo lastenleffoja, mutta emme ole onnistuneet vielä löytämään.
Ajelimme hissukseen kohti Mysoren kaupunkia, joka on kuuluisa upeista palatseistaan. Katsastimme useammankin palatsin ja tutustuimme Intin sulttaaneiden tarinoihin. Lapsia nämä jaksoivat kiehtoa ja piirustuskirjat alkoivat täyttyä sulttaanin linnoista, jalokivin koristelluista puvuista ja aseista sekä heidän käymistään sodista.

27.12. Bangalore

Bangaloreen saavuimme aamulla klo kuusi. Hassu pipopäinen ja hyvällä tuulella oleva konduktööri kävi herättämässä meidän ajoissa, onneksi, sillä juna oli etuajassa.

Hipsimme asemalla kaikkien nukkuvien seassa rinkkoinemme, suuntana asemalle näkyvä hotelli, jonne majoituimme seuraavaksi yöksi. Vaikka tämä Bangalore on Intian IT maailman keskus, paikallinen piilaakso, jossa on isot insinöörien kampusalueet, niin täälläkin köyhiä kastittomia riittää. Kaupungin yleiskuva on kuitenkin hienompi ja siistimpi muihin Intian kaupunkeihin verrattuna.

Me nautimme täällä päivän länsimaisista mukavuuksista, kuten shoppailusta melkein länsimaisissa kaupoissa ja puolet pienemmillä hinnoilla kuin Euroopassa. Käymme myös syömässä KFC:ssä, (=Kentucky Fried Chickenissä) josta on muodostunut maailmalla meidän lempipaikkamme. Ihanaa.

Selvittelemme keinoja päästä jatkamaan täältä kohti Keralaa, mutta yhtään bussi- ja junalippua ei ole tarjolla seuraaviksi päiviksi. Kyselemme myös vuokra-autojen perään, jota olimme jo aikaisemminkin miettineet yhtenä vaihtoehtona. Auton vuokraus ei ole täällä kovin tavallista, joten niitä ei mainosteta turhan näkyvästi, mutta kyllä niitä kyselemällä lopulta löytyy. Pääsemme myös oikein vääntämään rautalangasta, jotta saisimme kaiken vuokraukseen liittyvän tiedon selvitettyä ja sittenkin meiltä jää pari merkittävää yksityiskohtaa hämärän peittoon. Tähän kuluu pari tuntia aikaa ja vitsailemme, että ehkä vuokrattuamme auton, huomaamme, että kauppaan kuuluu kuskikin. Lopulta saatuamme kaikki yksityiskohdat selvitettyä ja päästyämme hinnastakin yksimielisyyteen, meille selviää, että kauppaan todellakin kuuluu oma kuski! Ette kai te nyt kuvittele, että me antaisimme auton turistin omiin käsiin, naureskelee toimiston setä.

Matkaan lähdemme siis huomenna klo 9. Emme ole vielä nähneet autoa (sen pitäisi olla kuitenkin isohko Toyotan maasturi) emmekä kuskia, joten saa nähdä mitä huomenna on edessä. Olemme sopineet auton vuokrauksesta 7 päiväksi ja reitti kulkee halki vuoriston, läpi kansallispuistojen, teeviljelmien aina backwaters-jokialueille. Meillä ei ole aavistustakaan, pääseekö tuolta metsästä nettiin päivittämään näitä sivuja, mutta jos ei, niin,sitten tavataan taas noin viikon päästä.