Maanantai 29.12.

Miksu 10 v !!!!

Jaana kierteli paikallisten toreilla jo aamukuudesta saakka ja hankki sieltä ihastuttavan kaulaseppeleen päivän sankarille. Kukista (jasmineista ja ruusuista) sidottu seppele kirkasväripalloineen oli varsin juhlava ja sen tuoksu täytti koko huoneen. Juhlakalu sai myös varsin eksoottisia jauhemaisia piirustusvärejä, joilla voi paperin lisäksi piirrellä iholle ja vaikka värjätä vaatteita. Monikäyttöisiä ja ei varmasti elintarvikeviraston tarkastamia.

Kuskimme väitti nukkuneensa hyvin autossa. Autossa saa laskettua penkit alas, joten siellä on varsin paljon tilaa nukkua, ja voi samalla katsella leffoja J Kyllä tämä varmasti kadulla nukkumisen voittaa, vaikka omatuntomme vähän kolkuttikin kömpiessämme varsin mukavaan hotelliimme nukkumaan. No problem, ooke, ooke toisteli kuskimme.

Tämän päivän ohjelmassa oli n. 160 kilometrin mittainen ajelu Ootyn vuoristokylään. Siirryimme samalla toiseen osavaltioon, Tamil Naduun. Ajelimme halki ison Bandipurin luonnonsuojelualueen, joka on lukuisten tiikereiden, elefanttien, panttereiden jne asuinalue. Emme menneet erilliselle safarille, koska olimme matkalla vielä isommalle luonnonsuojelualueelle, joten näimme läpiajon aikana lähinnä lehmiä ja apinoita. Maisemat olivat kuitenkin hienot ja tie yksikaistainen, joten bussin vastaan tullessa tuli aina syvä koukkaus ojan kautta. Täällä autonväistämissäännöt ovat vähän erilaiset kuin meillä läntisessä maailmassa; täällä pienempi kulkuneuvo on aina väistämisvelvollinen.

Ajoimme halki ihanien, pienten vuoristokylien ja nousimme yhä ylemmäs melkein kahteen kilometriin ja aloimme kaivata rinkan pohjalla olevia collegetakkejamme. Kuskilla oli tässä vaiheessa jo toppatakki ja hanskat päällä.

Nousut olivat jyrkkiä, onneksi meillä oli kunnon nelivetoauto alla ja ammattitaitoinen kuski. Olisi varmasti ollut kivaa ajaa itsekin näillä mutkaisilla teillä (ainakin Teron mielestä), mutta kyllä tämä liikenne täällä sen on verran hurjaa ja läheltä piti –tilanteita niin paljon, että hyvä vaan, että meillä on oma kuski.

Pitkän nousun jälkeen, putkahdamme yht´äkkiä isolle tasaiselle vuoren laelle ja todella modernilta vaikuttavaan Ootyn alppikylään. Täältä saa jopa pizaaa, jota ei oikein tahdo löytyä isommistakaan kaupungeista (eipä sen puoleen että sitä kovasti kaipaisimmekaan, varsinkaan intialaista versiota), ja odotimme että kulman takaa putkahtaisi vielä mäkkärikin. Todella outoa, koska ohittelimme todella alkeellisilta vaikuttavia vuoristokyliä tänne tullessamme, eikä tiekään paikka paikoin ollut kovin häävi. Ikinä ei voi tietää.

Nautimme kuitenkin alppikylän raikkaasta ilmastosta (yöllä täällä oli noin 10 astetta lämmintä) ja katselimme paikallisten harrastamaan kerrospukeutumista. He olivat kietoneet päälleen ihan mitä olivat sattuneet löytämään (huopia, mattoja, mauttomia toppatakkeja) ja kaikilla oli vähintään yksi pipo ja usein huivi sen alla tai päällä. Me kävimme ostamassa paikallisesta tavaratalosta ison, paksun villahuovan kuskillemme autoon. Että hän ilahtuikin siitä.